26. heinäkuuta 2016

Yrttejä keittiössä - omat julistevalintani

0 comments
*Postaus toteutettu yhteistyössä Desenio-verkkokaupan kanssa. Julisteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Sisustusjulisteita valmistavan Desenion kanssa tekemässäni yhteistyössä sain valita muutaman julisteen itselleni. Valinta ei ollut ihan helppo, koska vaihtoehtoja oli niin paljon.

Pari julistetta tuli keittiöön. Nyt kun yrttilautanen on palautunut terassipöydältä oikeille omistajilleen, mietin, että vihreä yrttijuliste sopisi paremmin kuin hyvin piristämään keittiötä. Mustat kehykset nostavat printin kivasti esiin valkoista seinää vasten. Desenion standardikokoiset julisteet ovat muuten todella kiitollisia kehystettäviä, sillä ostin niille kehykset marketista kauppareissulla.

Toinen, pieni Bon appetit -tekstiprintti sai ympärilleen kultaiset kehykset ja vähän erikoisemman sijoituspaikan. Laitoin kehyksen nimittäin aamiaiskaapin sisään hyllylle. Joka aamu, kun avaan aamiaiskaapin ovet, ilahdun tästä pienestä sulostuttajasta. Surautan sen alla smoothien pyörimään tehosekoittimessa, ja teksti toivottaa makoista aamiaishetkeä!

Kolmannen, minun ja mieheni entisen kotikaupungin Tampereen karttaa esittävän printin laitoin henkäyksen keveisiin kehyksiin työhuoneen tauluhyllylle. Klipsikehykset antavat tilaa printille sen sijaan, että kehykset ohjaisivat julistetta suuntaan tai toiseen. Tämä on minun ja mieheni suosikki kaikista julisteita!









22. heinäkuuta 2016

Tuokiokuva: Toistuva kuvio

0 comments



P.S. Päätin aloittaa blogissa uuden sarjan nimeltä Tuokiokuva. Sarjassa laitan postaukseen yhden, pari tai enemmän kuvia, enkä selittele niitä mitenkään. Haluan tuoda blogini postausvirtaan hieman vaihtelua ja kiinnittää tekstin sijaan huomionne pelkkään kuvaan. Ehkä tilausta voisi olla myös pelkkää tekstiä sisältävälle postaustyypille. 
...
P.S. I decided to start a new series of posts. In the future all the posts under Tuokiokuva contains only images, one or several, without any text or description. With this I want to get some variety and give more space to pictures every now and then. I'm thinking that maybe posts only with text would be a possibility too. 

18. heinäkuuta 2016

Hohdetta makuuhuoneessa

0 comments
Tyynyruletti on jälleen pyörähtänyt! Halusin nimittäin makuuhuoneeseen ripauksen kultaa. Kun Annon harmaat, trikookankaiset tyynyt kultakoristelulla tulivat vastaan, iskin kiinni. Niissä on kivasti samanlaista kuviota kuin matoissa sängyn vierellä ja sopivan hillitysti kultaa.

Nyt tuntuu, että huoneeseen on löytynyt kaunis, harmooninen väriskaala. Kulta tasapainottaa pellavaisen sängynpäädyn lievää keltaisuutta, harmaa sitoo verhot ja tapetin yhteen kokonaisuuteen  ja antaa tarvittavan vastapainon luonnonvalkoiselle, lopuksi valkoinen freesaa yleisilmettä.

Melkein tekisi mieli kokeilla kokonaisuuteen pellavanruskeita verhoja. Vai menisikö ruskeat sävyt silloin liiallisuuksiin? Hyvä näinkin, sillä tykkään makkarista nyt todella paljon!




...
Our bedroom with a splash of gold. I love this color palette in the bedroom. It's a bit dreamy and romantic, but still very natural and calm.

16. heinäkuuta 2016

Arvonta: Julisteen saaja selvillä

1 comment
*Postaus toteutettu yhteistyössä Desenio-verkkokaupan kanssa.

Tuhannet kiitokset kaikille Desenion kanssa järjestämääni julisteen arvontaan osallistuneille! Olipa teitä monta, ja ihania valintoja olitte tehneet.

Arpaonni suosi tällä kertaa Tiinaa, joka oli valinnut itselleen kauniin Magnolia-julisteen. Onneksi olkoon!

Ja kiitos tietenkin myös Deseniolle, joka lähti teitä kanssani ilahduttamaan.



Julisteen kuva lainattu / Picture of Magnolia by Desenio.

13. heinäkuuta 2016

Neilikat tuolikankaan mukaan

0 comments
Loman jälkeen, eli reilut pari viikkoa sitten, nappasin kauppareissulla mukaani pari nippua violetteja neilikoita. Vielä kaupassa en tajunnut, että kukat ovat tismalleen samaa sävyä, kuin Designers Guildin kankaalla päällystetyissä ruokapöydän tuoleissamme olevat violetit kohdat. Nappivalinta!

Poikkeuksellisen kauniilta ruokailutila näyttää ilta-auringossa, kun kukat saavat hehkua lämpimän sävyisessä valossa. Peukku muuten jälleen ruokakaupan neilikoille. Tuossa ne porskuttavat täydessä loistossaan, vaikka olen unohtanut vaihtaa veden ja laiminlyönyt kaiken muunkin hoidon näiden parin viikon aikana.

P.S. Vielä on pari päivää aikaa osallistua Desenion kanssa järjestettyyn julistearvontaan. Pääset tuohon arvontapostaukseen tästä.







...
I simply adore carnations! I found some that match perfectly with the fabric on our dining chairs.

11. heinäkuuta 2016

Arvonta: Piristä sisustusta julisteella

32 comments
*Postaus toteutettu yhteistyössä Desenio-verkkokaupan kanssa.

Tehdäänpä tästä maanantaista hieman tavallista parempi. Sisustusjulisteita myyvä Desenio otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä sisustusjulisteiden ympärillä. Sain itse valita muutaman julisteen kaupasta, jotka esittelen myöhemmin.

Kiva juttu yhteistyössä kuitenkin on, että saan arpoa yhden vapaavalintaisen julisteen myös teidän lukijoiden kanssa.

Yksi voittaja saa valita Desenion koko valikoimasta yhden haluamansa julisteen haluamassaan koossa (kuitenkin enintään koossa 50x70). Desenio postittaa julisteen voittajalle.

OHJEET: Arvontaan osallistut kopioimalla Desenion sivuilta toivomasi julisteen linkin kommenttiboksiin, kertomalla missä koossa julisteen haluaisit ja jättämällä sähköpostiosoitteesi, josta saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdalle. Epäselvässä tapauksessa tai jos voittaja ei vastaa yhteydenottoon parin päivän aikana, arvon uuden voittajan eikä arvonnan tuloksesta voi valittaa. :)

Aikaa osallistua arvontaan kommenttiboksissa on tämän viikon perjantaihin 15.7. klo18 asti. EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Voittaja selviää viikonlopun aikana. Arpaonnea kaikille! Odotan innolla, mitä te valitsisitte kaupasta.

Herkullisen tästä arvonnasta tekee se, että valikoimaa riittää. Mitä mieltä olette näistä nostoista? Katso koko valikoima Desenion verkkokaupasta.


Piristystä keittiöön täältä.


Suosittuja karttoja täältä.


Etkö osaa päättää? Inspiraatiota täältä.



Valokuva nyrkkeilyhanskoista tai vaikka ananaksesta?



Tekstitauluja täältä.


Sisustushaave seinälle?
Sinähän sen päätät.

Kaikki kuvat lainattu Desenion sivuilta / All pictures borrowed from Desenio.
...
A give away only to my Finnish readers.

9. heinäkuuta 2016

Asuntomessutalo 10 vuoden takaa

0 comments
Aina asuntomessujen aikaan mietin, millaista messualueella ja taloissa on elää messujen jälkeen. Miten viimeistä hedelmävatia myöten mietitty paraatisisustus muuttu oikeiden asukkaiden käytössä, ja miten erikoisimmat talot taipuvat ihan tavalliseen arkeen?

Pääsin tekemään repparia vuoden 2006 Espoon asuntomessutalosta. Kotilo-talo herätti aikanaan paljon keskustelua erikoisen muotonsa ja pelkän avoimen tilansa takia. Iso omakotitalo onkin periaatteessa kaksio. Nyt siellä asui nuori pariskunta, joka oli ihastunut juuri talon erikoisuuteen ja on osannut tehdä siitä täysin omanlaisensa ja arkeen sopivan.

Juttu julkaistiin alun perin Dekossa 6/16 . Kuvat otti Niclas Mäkelä/Otavamedia. Tässä pari sivua kuitenkin maistiaiseksi, koska messujen startattua juttu on edelleen ajankohtainen.





3. heinäkuuta 2016

Hyvää yötä antilooppi! - eli lomakoti Brooklynissa

0 comments
Kesälomamatkan aikana ehdimme yöpyä niin hotellissa kuin AirBnB:n kautta vuokratuissa kodeissa. New Yorkissa olimme matkan aikana reilun viikon ja halusimme ehdottomasti viettää osan öistä aivan oikeassa kodissa. Valintamme vei meidät Manhattanin sijaan Brooklyniin.

Ja millainen asunto meitä odottikaan? Luovalla alalla työskentelevän omistajan koti oli täynnä yksityiskohtia, asetelmia, värejä ja lämmintä tunnelmaa. Asetelmia löytyi jokaisesta nurkasta taulujen, kivien, pienesineiden, laatikoiden tai pienten purkkien muodossa. Hurmaavaa!

Sisustustyyli ei mennyt yksiin oman makuni kanssa, mutta ei tällaista kokonaisuutta voinut vastustaa (pelkästään pölyjen pyyhkiminen kaikista asetelmista ajaisi minut hulluuteen!). Osaan arvostaa kaunista sisustusta, vaikka en samanlaista itselleni haluaisikaan. Omistajaa selvästi viehätti vintage-tyyli aina sävymaailma lähtien. Linja pysyi koko asunnon läpi. Jopa juomalasit olivat vanhoja kauniita hillopurkkeja, joissa oli kohokirjoitusta.

Erikoisimpia juttuja oli sängyn ylle päätyseinään kiinnitetty antiloopin pää. Toivotin sillekin hyvät yöt aina iltaisin.












...
Our AirBnB-apartment in Brooklyn was so detailed and stylish!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.